Projektit

Moikka,

Mä oon nyt hankkinut itselleni kolme projektia, joita aion tehdä siihen malliin mitä kerkee ja ehtii. Ihan ensimmäinen hankintani oli Keri Smithin Wreck this journal, jota en ole vielä ehtinyt aloittamaan. Seuraava hankinta olikin samalta henkilöltä This is not a book kirja. Wreck this journalin ideana on tuhota koko kirja, mutta jokaisella sivulla on erilaisia tehtäviä joiden avulla voit tuhota kirjan, ei ole oikeaa tai väärää tapaa tehdä tehtävät ja luovuutta saa ja pitää käyttää ! This is not a book on samantapainen kirja, siinäkin on erilaisia tehtäviä mitä pitää tehdä.

IMG_8491

Kolmas hankinta jonka tein toissapäivänä, on aikuisten värityskirja. Kyseessä on Zenvärityskirja, jonka tavoitteena on rauhoittaa, laittaa keskittymään, rentoutumaan ja virkistämään. Omalla kohdalla kaikki nuo neljä on toiminut, ja olenkin saanut jo melkein yhden sivun tehtyä. Parasta tuossa värityskirjassa on yksityiskohdat ja mielikuvituksen käyttö. On ihanaa keskeyttää värittäminen ja palata kirjan pariin aivan uusilla ajatuksilla, millä tavoin jatkaa värittämistä.

IMG_8496

Aion laittaa tänne tulevaisuudessa kuvia projektieni etenemisistä ja vastaan tulevista uusista projekteista.

IMG_8492

IMG_8474

meitsi

-Ada

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s